TPO-liitto lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Taiteen perusopetusliitto on koko pandemian ajan korostanut, että koronan aiheuttamat poikkeukselliset olot eivät saa kertautua negatiivisina...
Taiteen perusopetusliiton lausunto sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi valmiuslain muuttamisesta. Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. 3 § Poikkeusolojen määritelmä Kannatamme esitystä laajentaa poikkeusolojen määritelmä tunnistamaan nykyistä paremmin muuttuneet olosuhteet ja hybridivaikuttamisen. 109 § Opetus ja koulutus Valmiuslain 109 § mukaan...
TPO-liitto lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi nuorisolain muuttamisesta. TPO-liitto katsoo, että Harrastamisen Suomen mallin kirjaaminen lakiin voisi pitkällä aikavälillä vahvistaa edellytyksiä mallin kehittämiselle ja vakiinnuttamiselle. Pilotista saadut kokemukset tulisi kuitenkin arvioida ennen kuin päätetään tavasta, ja laista,...
TPO-liitto lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle opettajarekisteriä ja opettajatiedonkeruuta koskevasta selvityksestä, OKM julkaisuja 2021:54. TPO-liitto pitää hyvänä, että selvitysryhmä on pohtinut rekisterin hyödyntämistä nykyistä tiedonkeruuta laajemmin, esimerkiksi rekrytointien apuna. Tietojen hyödynnettävyyttä ja avoimuutta on tärkeä miettiä samalla, kun suunnitellaan mitä tietoja...
TPO-liiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain sekä taiteen perusopetuksesta annetun lain muuttamisesta TPO-liitto katsoo, että toteutuessaan hallituksen esitys vahvistaa taiteen perusopetuksen asemaa osana koulutusjärjestelmää. Osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen on perusteltu...
Taiteen perusopetuksen oppilaitoksissa kevätlukukausi on aloitettu heikentyneen pandemiatilanteen ja epäselviksi koettujen suositusten, linjausten ja rajoitusten värittämissä tunnelmissa. Eri viranomaisten tapa määritellä taiteen perusopetus vaihtelevasti eri kategorioihin, tai jättää ala kokonaan mainitsematta rajoituspäätösten yhteydessä, on aiheuttanut pandemiavuosien aikana taiteen perusopetuksen toimijoille...
Taiteen perusopetusliiton lausunto sivistys- ja tiedejaostolle hallituksen vuoden 2022 talousarvioesityksestä. Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Vuoden 2022 talousarvioesitykseen on kirjattu, että tieto, osaaminen ja luovuus ovat Suomen tärkeimpiä kilpailutekijöitä ja olennaisia myös kansakunnan henkiselle kriisinkestävyydelle. Luovien alojen työpaikkojen määrää...
Taiteen perusopetusliiton lausunto sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2022—2025. Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. 1. Miten selonteossa julkisen talouden suunnitelmasta (VNS 3/2021 vp) huomioidaan koulutuspoliittisen selonteon (VNS 1/2021 vp) tavoitteet ja toimenpiteet? Käsittelyssä oleva selonteko julkisen talouden...