Sivistysvaliokunnalle Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Keinot viruksen leviämisen ehkäisemiseksi laajasti käytössä Taiteen perusopetuksen oppilaitoksissa on maaliskuusta 2020 lähtien tehty valtava määrä töitä turvallisen ympäristön aikaan saamiseksi. Käytössä ovat olleet kaikki nyt käsillä olevassa hallituksen esityksessä luetellut keinot koronaviruksen...
TPO-liiton lausunto Sivistys- ja tiedejaostolle hallituksen vuoden 2021 talousarvioesityksestä Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Taiteen perusopetusta ei siitä annetun lain (633/1998) mukaan voi järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi ja oppilasmaksujen on oltava kohtuullisia. Opetusta järjestävät alan koulutetut ammattilaiset, joiden kelpoisuuksista...
TPO-liiton lausunto sivistysvaliokunnalle 29.4.2020 Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Taideharrastukset lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Poikkeusolot kuormittavat lapsia ja nuoria ja heidän perheitään myös henkisesti. Taiteen perusopetuksen oppilaitokset ovat kriisitilanteessa osoittaneet toimintavalmiutensa, ja jatkaneet harrastus- ja opetustoiminnan tarjoamista valtavalle...
TPO-liiton lausunto sivistysvaliokunnalle 18.3.2020 Taiteen perusopetusliitto TPO ry lausuu valmiusasetuksen 10 § liittyen seuraavaa: 10 § Taiteen perusopetuksen järjestämisen rajoitukset Jos taiteen perusopetuksesta annetun lain (633/1998) 2 §:ssä tarkoitetun koulutuksen järjestäjän ei ole mahdollista järjestää laissa tarkoitettua koulutusta muulla tavoin...
Taiteen perusopetusliitto oli sivistysvaliokunnan sekä sivistys- ja tiedejaoston kuultavana hallituksen vuoden 2020 talousarvioesityksestä. TPO-liiton lausunto 23. ja 25.10.2019 Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi asiassa. Olemme iloisia hallituksen vuoden 2020 valtion talousarvioesitykseen kirjatusta kahden miljoonan euron korotuksesta taiteen perusopetuksen tuntiperusteiseen...
Taiteen perusopetusliitto lausui professori Anniina Suomisen opetus- ja kulttuuriministeriölle laatimasta Selvityksestä taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista taiteen perusopetuksen saatavuuden turvaamiseksi sekä rahoitusjärjestelmän selkeyttämiseksi ja ajantasaistamiseksi (OKM 2019:27). TPO-liiton lausunto Selvitys taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista taiteen perusopetuksen saatavuuden turvaamiseksi sekä rahoitusjärjestelmän selkeyttämiseksi...