Ajankohtaista

 

Lasten ja nuorten tulisi olla etusijalla rajoituksia purettaessa

TPO-liitto kommentoi hallituksen muistioluonnosta suuntaviivoiksi covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle. On hienoa ja tärkeää, että pitkään jatkuneesta pandemiasta pyritään suunnitelmallisesti palaamaan kohti avointa yhteiskuntaa. TPO-liitto esittää kuitenkin huolensa ja keskeiset havaintonsa luonnoksesta hallituksen muistioksi covid-19-epidemiaan liittyvin rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle. Taiteen perusopetus kuuluu otsikon Opetus ja koulutus alleTaiteen perusopetus on osa Suomen...

Lasten ja nuorten jaksamista koetellaan

Taiteen perusopetusliiton lausunto sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Taiteen perusopetuksen oppilaista erityisesti pienimpien osallistuminen etäopetukseen on osoittautunut haastavaksi, mutta digikuorma on voinut kasvaa liian suureksi myös opinnoissaan jo pidemmälle edenneillä. Erityisesti samanaikainen etäkoulu ja etäharrastus on osoittautunut yhtälönä raskaaksi. Epävarmuuden pitkittyessä uusia harrastuksia ei...

Viranomaissuositukset koronaviruksen ehkäisemiseksi lukuvuonna 2020-2021

Päivitetty 21.4.2021 TPO-liitto ei erikseen ohjeista tai tee suosituksia koronavirukseen liittyen. Taiteen perusopetuksen oppilaitoksille suunnattuja viranomaissuosituksia ja -ohjeistuksia on koottu alle. Seuraathan aktiivisesti viranomaisten päivittyvää ohjeistusta. Hallitus hyväksyi suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta. Taiteen perusopetus on muistiossa omana kohtanaan sivulla 37.Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote (21.4.)Hallituksen muistio: Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle (21.4.) THL:n ilmanvaihto-ohjeistus...

Pandemia muutti toimintaympäristön ja laajensi tapoja opettaa

Vuoden 2020 lopulla kysyimme taiteen perusopetuksen oppilaitosten johdolta ja henkilöstöltä, miten pandemia on muuttanut heidän työtään ja toimintaympäristöään, ja mitä vaikutuksia sillä voi olla tulevaan? Eräs vastaajista kiteytti tilanteen: ”Kyseessä on eräänlainen kulttuurinen rauhanajan World War II.” Digitaalisuus innostaa ja kuormittaa Nopea digitaaliseen oppimisympäristöön siirtyminen on saanut osan opettajista ja oppilaista innostumaan, toiset kuormittumaan. Oppilaista...

Vapaa-ajalla hankittu osaaminen näkyväksi

TPO-liiton lausunto sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Taiteen perusopetusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Mahdollisuus vapaa-ajalla hankitun, toisinaan hyvin syvällisenkin, osaamisen nykyistä laajempaan hyödyntämiseen ja osaamisen osoittamiseen niin muissa opinnoissa kuin työelämässä on erittäin kannatettavaa. Osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen on perusteltu ja hyvä lähtökohta...
1 9 10 11 12 13 15