Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille.
Panostaminen taiteen perusopetukseen ja kulttuurialan ammatilliseen koulutukseen parantaa kunnan pitovoimaa. Lapsiperheille on tärkeää, että mahdollisuudet laadukkaaseen ja monipuoliseen taideopetukseen- ja harrastamiseen löytyvät läheltä. Monipuoliset kulttuurialan ammatillisen koulutuksen verkostot varmistavat, että nuorilla on mahdollisuus kiinnittyä ammattiin opintoalueellaan. Tämä varmistaa taidealan toimijoiden pysyvyyden seudulla.
Oppilaitokset ovat seudun taideammattilaisten työpaikkoja ja tärkeä osa alueensa muun taidetoiminnan ekosysteemiä.
Taideopetukseen ja -harrastuksiin osallistuminen on lapsille ja nuorille merkityksellistä. Taiteen perusopetusliiton syksyllä 2024 julkaisema Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitysraportti antaa positiivisen kuvan taideharrastamisen vaikutuksista. Kyselyyn vastasi lähes 2 000 taiteen perusopetuksen yhdeksän eri taiteenalan, arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön, mediataiteiden, musiikin, sanataiteen, sirkustaiteen, tanssin ja teatteritaiteen oppilasta:
- Saan iloa oppimisesta harrastuksessani 99 %
- Minut hyväksytään harrastuksessani sellaisena kuin olen 97 %
- Harrastuksestani tulee minulle hyvä mieli 98 %
- Saan käyttää harrastuksessani mielikuvitustani 93 %
Taiteen perusopetusliiton ja sen jäsenjärjestöjen ja Suomen konservatorioliiton yhteinen kunta- ja aluevaaliohjelma tarjoaa tietoa taiteen perusopetuksen ja kulttuurialan ammatillisen koulutuksen vaikutuksista kunnan elinvoimaan ja kuntalaisten hyvinvointiin.
Lataa kunta- ja aluevaaliohjelmamme käyttöösi:
Suomeksi (pdf)
På svenska (pdf)
Mukana tavoitteissa ovat
Suomen konservatorioliitto
Taiteen perusopetusliitto jäsenjärjestöineen:
Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito
Kuvataidekoulujen liitto
Suomen musiikkioppilaitosten liitto
Suomen sanataideopetuksen seura
Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP
Lisätietoja
Taiteen perusopetusliitto, toiminnanjohtaja Viivi Seirala, p. 045 310 7702, viivi.seirala@artsedu.fi
Suomen konservatorioliitto, toiminnanjohtaja Taija Lähdetie, p. 050 329 6009, taija.lahdetie@konservatorioliitto.fi