Category

Uutiset

Mietintö koulutuspoliittisesta selonteosta ja selvitys opettajarekisterin perustamisesta valmistunut

Sivistysvaliokunnan mietintö valtioneuvoston keväällä antamasta koulutuspoliittisesta selonteosta on valmistunut. Valiokunta kannattaa mietinnössään taiteen perusopetusta koskevan tietopohjan vahvistamista sekä tiedonkeruun systematisointia, jolla tuetaan taiteen perusopetuksen kehittämistä koskevaa päätöksentekoa. Valiokunta yhtyy myös selonteon tavoitteeseen tukea taiteen perusopetuksen saatavuutta alueellisesti, eri väestöryhmiä ja...

Kaarlo Hildén TPO-liiton hallituksen puheenjohtajaksi

Taiteen perusopetusliitto TPO ry:n hallituskokoonpano uudistuu. Vuoden 2022 alusta kaksivuotiskautensa aloittavassa hallituksessa on edustettuna laajaa ja monipuolista taiteen ja kulttuurin, politiikan sekä taidekasvatuksen ja -koulutuksen osaamista. Hallituksen jäsenistä puolet kutsuttiin mukaan jäsenjärjestöistä ja puheenjohtaja sekä puolet jäsenistä niiden ulkopuolelta. ”Taideyliopisto...

Taiteen perusopetuksen oppilaitokset myönteisiä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen sekä koulutusasteiden välisen yhteistyön edistämiselle

Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämän selvityksen mukaan taiteen perusopetuksen toimijat suhtautuvat myönteisesti mahdollisuuteen viedä taiteen perusopetuksen opintosuoritustietoja kansalliseen opintojen ja koulutuksen Koski-tietovarantoon. Myös oppilaitosten valmiudet tiedonsiirtoihin ovat hyvät. Mahdollisuus opintosuoritusten tallentamiseen edistäisi taiteen perusopetuksessa hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Anni Valajärven...

OKM selvittää taiteen perusopetuksessa hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut valtiotieteiden kandidaatti Anni Valajärven selvityshenkilöksi selvittämään taiteen perusopetuksessa saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen edistämistä. Hallituksen keväällä 2021 eduskunnalle antaman Koulutuspoliittisen selonteon yhdeksi toimenpiteeksi on kirjattu: ”Vahvistetaan taiteen perusopetuksen tietopohjaa, kehitetään pedagogiikkaa sekä edistetään taiteen perusopetuksessa...

Ilmoittaudu mukaan: Viestintäsuunnitelmat ja vaikuttamisviestintä oppilaitoksissa

Ke 3.11. ja ke 24.11. klo 9.00-12.00, Zoom-webinaari Oppilaitosten viestintähenkilökunnalle ja johdolle suunnatussa webinaarikokonaisuudessa käsitellään oppilaitosten sisäisen ja ulkoisen viestinnän kehittämistä, saadaan tukea viestintäsuunnitelmien rakentamiseen sekä paneudutaan vaikuttamisviestinnän työkaluihin. Kokonaisuuden toteuttaa Noon Viestintä Oy:n toimitusjohtaja ja viestinnän asiantuntija Noora Jokinen.  Koulutuksen toteuttavat Suomen...

Viranomaissuositukset koronaviruksen ehkäisemiseksi lukuvuonna 2020-2021

Päivitetty 21.4.2021 TPO-liitto ei erikseen ohjeista tai tee suosituksia koronavirukseen liittyen. Taiteen perusopetuksen oppilaitoksille suunnattuja viranomaissuosituksia ja -ohjeistuksia on koottu alle. Seuraathan aktiivisesti viranomaisten päivittyvää ohjeistusta. Hallitus hyväksyi suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta. Taiteen perusopetus on muistiossa omana kohtanaan sivulla 37.Opetus- ja...

Ilmoita oppilaitoksesi Taidekasvatuspäiville viimeistään 17.1.2021

Lämpimästi tervetuloa TPO-liiton Taidekasvatuspäiville! Taidekasvatuspäivät järjestetään verkossa 21. ja 22.1.2021 klo 9-13. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille taiteen perusopetuksen parissa työskenteleville. OsallistumismaksuOsallistumismaksu on 70 euroa / oppilaitos.Oppilaitoskohtaista osallistujamäärää ei rajoiteta.Ilmoita oppilaitoksesi mukaan viimeistään 17.1.2021Taidekasvatuspäiville ilmoittaudutaan oppilaitoskohtaisesti.Täytä oppilaitoksen ja yhteyshenkilön tiedot ilmoittautumislomakkeelle:Ilmoittautuminen on...

Etäopetusvinkkejä

Jäsenjärjestömme ovat koonneet materiaalia tukemaan taiteen perusopetuksen oppilaitoksia lähiopetuksen korvaavan opetuksen järjestämisessä. Tarkista, mitä asioita tulisi huomioida, ja tutustu eri taiteenalojen vinkkeihin. Lue lisää: https://artsedu.fi/oppilaitoksille/etaopetus/
1 2 3 4 5