Taiteen perusopetuksen uudistaminen eteni seuraavaan vaiheeseen, kun hallitus antoi 11.6.2026 eduskunnalle esityksensä uudeksi laiksi taiteen perusopetuksesta. Pääministeri Orpon hallituksen ohjelmaan kirjatun uudistuksen tavoitteena on parantaa taiteen perusopetuksen saavutettavuutta eri taiteenalat huomioiden.
Hallituksen esitys noudattaa pitkälti ehdotusta, jonka opetus- ja kulttuuriministeriön
asettama työryhmä luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitielle kesäkuussa 2025.
Keskeisiä poimintoja hallituksen esityksestä:
- Siirtyminen yhteen, laajuudeltaan 50 opintopisteen, oppimäärään
- Yhteistyön vahvistaminen
- Valtionosuusrahoituksen ennakoitavuuden ja läpinäkyvyyden parantaminen
- Uuden vastuutehtävän mahdollistaminen taiteen perusopetuksen alueellista ja valtakunnallista kehittämistä varten
Hallituksen esitystä on tarkennettu joiltain osin suhteessa työryhmän ehdotukseen, joka oli lausunnolla kesä–syyskuussa 2025. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut muutokset lausuntopalautteen pohjalta.
Esityksen keskeisiä muutoksia lausuntopalautteen jälkeen:
- Laki esitetään tulevaksi voimaan 1.8.2027
- Lasten ja nuorten ensisijaisuutta on selkiytetty
- Muotoilua kunnan vastuista koulutuksen järjestäjänä on selkiytetty edelleen
- Asetuksella säädettävän opintopisteen määritelmää on muutettu
- Asetuksella säädettäviä henkilöstön kelpoisuuksia on muutettu
Asian käsittely jatkuu seuraavaksi eduskunnassa. Käsittelyn aikataulu tarkentuu myöhemmin.
Lue lisää opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteesta: Hallitus esittää uutta lakia taiteen perusopetuksesta
Tutustu jatkovalmistelussa tehtyihin keskeisiin muutoksiin opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla:
Opetus- ja kulttuuriministeriön Uudistuva taiteen perusopetus -hankesivu
Jatkovalmistelussa esitykseen tehdyt keskeiset muutokset (pdf)
Tutustu esitykseen kokonaisuudessaan valtioneuvoston sivuilla:
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi taiteen perusopetuksesta ja siihen liittyviksi laeiksi

