Kulttuuripoliittinen selonteko kaipaa tiiviimpää yhteyttä taiteen koulutuspolkuihin

Etusivu/ Ajankohtaista/ Kulttuuripoliittinen selonteko kaipaa tiiviimpää yhteyttä taiteen koulutuspolkuihin

TPO-liitto lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle Kulttuuripoliittisen selonteon luonnoksesta. Lausunto annettiin Lausuntopalvelussa esitettyihin kysymyksiin vastaamalla. Alla kooste lausunnostamme.

Kulttuuripoliittisen selonteon vision tulisi vahvemmin suuntautua tulevaan ja kuvastaa sitä, mitä selonteon toimienpiteillä tavoitellaan. Esitetty visio kuvaa vähintään joiltain osin jo olemassa olevaa. Hyvää sanoitusta visioon löytyy luonnoksen kappaleesta Lisää luovuutta: kulttuuri yhteiskunnallisena ja taloudellisena muutosvoimana. Toteamme lisäksi, että kun kulttuuripolitiikan rinnalle on ehdotetussa visiossa nostettu ainoastaan elinkeinopolitiikka, jää useampi keskeinen politiikkasektori huomioimatta. Myös sana taide tulisi sisällyttää visioon.

Kulttuurin perusta tulevaisuuskestäväksi

On hyvä, että taidekasvatuksen ja -koulutuksen vuoteen 2030 ulottuvat visiotyöt on huomioitu osana tavoitetta. Muilta osin yhteydet eri koulutusmuotoihin ja mm. koulutuspoliittiseen selontekoon jäävät ohuiksi. Taiteen ammattilaiseksi ja yleisöksi kasvamisen polkuja sekä koulutusjatkumoja eri taiteenaloilla tulisi vahvistaa ja rakentaa yhtenäisemmiksi. Kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat myös erinomainen keino tavoittaa lapset ja nuoret, joten toimivat ja laadukkaat suunnitelmat tulisi löytyä jokaisesta kunnasta.

Taiteen perusopetuksen lainsäädännön uudistaminen tähtää eri taiteenalojen opetuksen saavutettavuuden parantamiseen. Näemme, että käynnissä oleva työ tukee myös selonteon tavoitetta, ja toivomme, että vaikutukset olisivat näkyvissä jo ennen 2040-lukua.

On hyvä, että ihmisten henkilökohtainen hyvinvointi, kansallinen resilienssi sekä turvallisuus ja demokratiakehitys on nostettu mukaan. Monilukutaito olisi toimiva käsite kuvaamaan toimenpiteessä tavoiteltuja taitoja. Kansallisen lukutaitostrategia 2030 (OPH 2021) mukaan monilukutaito käsitteenä kattaa kaikki erilaiset lukutaidot perinteisestä luku- ja kirjoitustaidosta esimerkiksi medialukutaitoon sekä visuaaliseen lukutaitoon ja datanlukutaitoon.

Kulttuurin tekijät avainasemassa

Ehdotus sisällyttää ammatillinen osaaminen yrittäjyyteen tai opettamiseen jokaiselle taide- ja kulttuurialan opiskelijalle on kiinnostava, mutta sen tavoitetta tulisi pohtia hyvin tarkasti. Miten ja millaisessa ympäristössä taiteilijan työtä tavoitellaan tulevaisuudessa tehtäväksi? Ehdotus linkittyy myös kohtaan Kulttuurin perusta tulevaisuuskestäväksi ja eri taiteenalojen opintopolkuihin, jotka poikkeavat monilta osin vielä mm. kattavuudessaan toisistaan, samoin kuin kohdassa Yhteistyön ja osallisuuden voima olevaan ehdotukseen kulttuuri- ja luovien alojen toimijoiden yrittäjyys- ja taloudellisen osaamisen varmistamiseen. Näitä olisi hyvä avata seuraavassa vaiheessa kokonaisuutena.

Yhteistyön ja osallisuuden voima

Toimenpide ”Lisätään nuoriso-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten taide- ja kulttuurialan tuntemusta, osaamista ja kyvykkyyttä sen hyödyntämiseen osana koulutusta ja täydennyskoulutusta.” kaipaisi lavennusta siihen, että mainittujen alojen ammattilaisten osaamista ja kyvykkyyttä voisi hyödyntää myös muutoin kuin osana koulutusta ja täydennyskoulutusta. Tähän on viittaus kohdassa Yhteinen linja politiikassa, mutta sieltä löytyvässä toimenpiteessä on mainittu yleisemmällä tasolla toimijoina ainoastaan hyvinvointialueet organisaatioina.

Yhteinen linja politiikassa

Kokonaisuuteen tulisi lisätä ainakin koulutus- ja turvallisuuspolitiikkaan linkittyvät toimenpiteet.

Muita huomioita

Totesimme lisäksi, että liiteosio tuo selonteolle merkittävää lisäarvoa. Liiteosio on selkeä ja tasapainoisesti kirjoitettu kokonaisuus. Varsinaisen selonteon toimenpiteistä osa edellyttää uudelleen kirjoittamista niiden merkityksen selventämiseksi.


Lue lisää: Tutustu selonteon luonnokseen, Taiteen perusopetusliiton koko lausuntoon sekä muiden asiasta antamiin lausuntoihin Lausuntopalvelussa.