Kaarlo Hildén TPO-liiton hallituksen puheenjohtajaksi

Etusivu/ Ajankohtaista/ Kaarlo Hildén TPO-liiton hallituksen puheenjohtajaksi

Taiteen perusopetusliitto TPO ry:n hallituskokoonpano uudistuu. Vuoden 2022 alusta kaksivuotiskautensa aloittavassa hallituksessa on edustettuna laajaa ja monipuolista taiteen ja kulttuurin, politiikan sekä taidekasvatuksen ja -koulutuksen osaamista. Hallituksen jäsenistä puolet kutsuttiin mukaan jäsenjärjestöistä ja puheenjohtaja sekä puolet jäsenistä niiden ulkopuolelta.

”Taideyliopisto tunnistaa vastuunsa suomalaisen taidekentän elinvoimaisuuden vahvistajana. Taiteen perusopetusliiton hallituksen puheenjohtajana pääsen viemään koko kenttää kokoavaa tulevaisuustyötä eteenpäin myös taiteen perusopetuksen näkökulmasta. On ilo päästä edistämään yhteistä asiaa!” toteaa tuore puheenjohtaja Kaarlo Hildén.

TPO-liiton 1.12.2021 kokouksessaan valitsema hallitus:

Puheenjohtaja

Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén

Hallituksen jäsenet

  • Kansanedustaja Anders Adlercreutz
  • Hankejohtaja Kaarina Gould
  • Kulttuurijohtaja Samu Forsblom
  • Kuvataidekoulujen liiton puheenjohtaja Johanna Kivioja
  • Esittävien taiteiden oppilaitosten liiton puheenjohtaja Terhi Perälä
  • Suomen musiikkioppilaitosten liiton puheenjohtaja Sanna Saarinen

Johanna Kivioja ja Terhi Perälä jatkavat jäseninä edelliseltä kaudelta, muut valitut ovat tehtävissään uusia.