Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on myöntänyt taiteen perusopetuksen järjestämisluvat vuodesta 2020 alkaen kahdeksan eri taiteenalan oppilaitokselle. Taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaiseen valtionosuuteen oikeuttavan luvan sai 13 uutta koulutuksen järjestäjää, ja viiden koulutuksen järjestäjän aiempaa lupaa laajennettiin. Mediataiteiden opetukseen myönnettiin järjestämislupa nyt ensimmäisen kerran.
Tavoitteena saavutettavuuden parantaminen
Järjestämislupahakemuksia arvioidessaan ministeriö kiinnitti erityistä huomiota taiteen perusopetuksen saavutettavuuden parantamiseen eri taiteenalojen, taiteen perusopetuksen alueellisen saatavuuden sekä eri väestöryhmien osallistumismahdollisuuksien näkökulmista. Uusia järjestäsmislupia myönnettiin edellisen kerran kymmenen vuotta sitten.
Katso myös: Tiedote, opetus- ja kulttuuriministeriö