Taideoppilaitokset tuovat kuntaan osaamista ja työpaikkoja ja vahvistavat kunnan säilymistä houkuttelevana asuinpaikkana perheille. Panostaminen taiteen perusopetukseen ja kulttuurialan ammatilliseen koulutukseen parantaa kunnan pitovoimaa. Lapsiperheille on tärkeää, että mahdollisuudet laadukkaaseen ja monipuoliseen taideopetukseen- ja harrastamiseen löytyvät läheltä. Monipuoliset kulttuurialan ammatillisen koulutuksen...
TPO-liitto lausui ja oli kuultavana Sivistysvaliokunnassa Kulttuuripoliittisesta selonteosta. Yksittäisistä Kulttuuripoliittisen selonteon toimenpiteistä nostamme erityisen kannatettavina pysyvän uuden monialaisen toimielimen perustamisen sekä rahoittajien tulevaisuusfoorumin. Peräänkuulutamme myös vahvaa sivistyshallintoa, joka tunnistaa mm. koulutus- ja taide- ja kulttuuripolitiikan sekä nuorisopolitiikan yhteiset tavoitteet nykyistä...
Taiteen perusopetuksen ensimmäinen Tilastokeskuksen toteuttama valtakunnallinen tiedonkeruu on käynnissä. Vastausaikaa on 15.4.2025 asti. Tilastokeskus on lähettänyt sähköiseen kyselyyn vastaamiseksi tarvittavat tunnukset ja salasanat kirjeitse koulutuksen järjestäjille viikolla 11. Koulutuksen järjestäjä huolehtii, että myös mahdollisten sopimusoppilaitosten tiedot saadaan kerättyä. Tiedonkeruun käynnistyminen...
Taiteen perusopetuksen lakiuudistusta valmisteleva työryhmä on edennyt työssään hyvässä yhteishengessä. Kaikkien taiteenalojen edustajat ovat saaneet tuoda esiin näkemyksensä, ja eri osapuolia on kuunneltu tarkasti. Keskustelut ovat olleet rakentavia ja avoimia, vaikka erilaisten tarpeiden yhteensovittaminen tuo mukanaan omat haasteensa uudistustyöhön. Yhteinen...
Taideoppilaitokset ja päättäjät yhteen tuova valtakunnallinen Luovuutta politiikkaan -kampanjaviikko järjestettiin kolmatta kertaa 3.-9.2.2025. Takana on vilkas kampanjaviikko täynnä korvaamattomia kohtaamisia ja tärkeitä keskusteluja. Kampanja oli tänä vuonna suurempi kuin koskaan aiemmin. Taideoppilaitoksia oli mukana 100 eri puolilta Suomea ja niissä...
Tiedote / pressmeddelande (på svenska nedan) 27.1.2025 Luovuutta politiikkaan -kampanjaviikko tuo taideoppilaitokset ja päättäjät yhteen jo kolmatta kertaa 3.–9.2.2025. Viikon aikana poliitikot vierailevat yli 100:ssa taiteen oppilaitoksessa ympäri maata. Luovuutta politiikkaan -kampanja syntyi halusta nostaa taidetta ja kulttuuria harrastavien ja...
Saavutettavampi harrastus -toimintamalli tarjoaa konkreettisia keinoja ja työkaluja, joilla harrastustoiminnasta voidaan tehdä entistä avoimempaa ja saavutettavampaa kaikille. Saavutettavuus on avain siihen, että jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet nauttia harrastustoiminnasta riippumatta heidän taustastaan, kyvyistään tai olosuhteistaan. Saavutettavampi harrastus -toimintamallin on lanseerannut Suomen lastenkulttuuriliitto....
Kaikkien taiteenalojen yhteiset Taiteen perusopetuspäivät palaavat yleisön pyynnöstä tammikuussa 2026! Varaa kalenteriisi 22.-23.1.2026. Päivien tapahtumapaikkana toimii säkenöivä Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu. Oululaiset taiteen perusopetuksen toimijat kutsuvat koko kentän mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden suureen kulttuuri-ilmastonmuutokseen ja pohtimaan taiteen perusopetuksen roolia luovien tulevaisuuksien mahdollistajana. Mukana...